Mökkeily- ja gourmet-pääkaupunkimme Mikkeli

Mikkelin tähdet -blogin pitäjä ei ole ainut, joka on huomannut Etelä-Savon tasokkaan  ruokatarjonnan. Hesari tituleerasi Mikkeliä "kesä-Suomen gourmet-pääkaupungiksi", ja kaksi kolmesta titteliin myötävaikuttaneesta ravintolasta on jo päässyt esille tässä blogissa. Jäljellä on Anttolanhovi, jota en ole vielä testannut, mutta joka on vuodesta vuoteen satsannut ruoan laatuun.

Länsi-Savo on uutisoidessaan Hesarin jutusta pyytänyt lukijoita vinkkaamaan omia suosikkejaan. Bistro Vilee tuntuu olevan lukijoiden suosikki. Siellä myös monet ovat käyneet, ainakin oma lähipiirini suosii sitä, oli kyse sitten nuorista tai vanhemmista ruoankuluttajista.

Mikä sitten on johtanut siihen, että Mikkeli on nykyisin tasokas ruokakaupunki? Ensimmäiseksi syyksi mainitsisin pitkät perinteet. Mikkeli on aito vanha kaupunki, jossa ravintolassa syöminen on kuulunut ainakin jonkun kansanosan arkeen. Mikkeli on myös matkailijoiden ja vapaa-ajan viettäjien suosima paikka, ainakin kesäisin, sillä kaupungissa on peräti kymmenentuhatta kesäasuntoa.

Alueella on myös monipuolista ruokatuotantoa, joten on taloudellista tarjota lähiruokaa kuluttajille kaupoissa ja ravintoloissa.  Seudun omat ruokatuotteet eivät kuitenkaan ole aivan yksinkertaisia valmistaa. Järvikalojen ja riistan jalostaminen herkullisiksi annoksiksi lautasille vaatii huolellisuutta ja hieman enemmän kuin ruoanlaiton perustaitojen hallitsemista. Ehkä siksi savolaiseen ruokakulttuuriin kuuluu jonkin tason harrastuneisuus ja vaivannäkö ruoan eteen.

Osaltaan saamme tason noususta kiittää myös venäläisiä matkailijoita. Vaikka turistien virta itärajan takaa on rauhoittunut, palvelukokonaisuuksia suunniteltaessa on otettu huomioon vaativien venäläisten asiakkaiden toivomuksia. Usein Suomeen tullaan viettämään syntymäpäivää, oli päivänsankarina vaimo tai babushka, lapsi tai vunukka tai jopa itse isäntä. Arkena Venäjällä syödään usein varsin vaatimatonta ruokaa, mutta juhlissa pöydän pitää notkua. Venäläinen asiakas on valmis maksamaan, mutta odottaa rahoilleen vastinetta.

Kauempana menneisyydessä vaikutteita on saatu myös Ruotsista. Kartanoissa on pidetty juhlia, kestitty kesävieraita ja opetettu paikallisille palkollisille ruoanlaiton taitoja. Naisväelle on ollut luonnollinen valinta pestautua kartanoon piikomaan ja samalla oppimaan kodinhoitoa ja keittotaitoa.

Näinä aikoina paikalliset matkailunedistämistahot pitävät ruokaa esillä  houkuttimena tulla Mikkeliin. Onneksi se markkinoinnin oppi on myös sisäistetty, että ei pidä markkinoida, jos ei ole mitä tarjota, jos joku tarttuu koukkuun. Seudulla on jo pitkään ollut luomutuotantoa, joten raaka-aineiden alkuperään ja laatuun kiinnitetään luonnostaan huomiota.

Työtä ruokatarjonnan tason parantamiseksi saa edelleen tehdä. Makujen lisäksi pitäisi satsata palveluun, ja ymmärtää, että pienellä huolimattomuudella voi pilata ruokailukokemuksen. Olen tosin oppinut, että kulttuurit ovat eräänlaisia kokonaispaketteja. Jos yhden piirteen ottaa pois, vaikutus voi tuntua myös siellä, missä sitä piirrettä tarvittaisiin. Paikkakunnan henkeen kuuluu leppoisuus, ei hötkyillä. Siksi pitäisi vain nauttia ja lopettaa turha niuhotus, sitä kun ei täällä päin arvosteta. Mutta täällä arvostetaan hyvää ruokaa, eikä siitä tarvitse tinkiä, kun hyviä raaka-aineita ja keittotaitoa on kaikkien saatavilla.

Ohittamaton Matka-Etappi

Viitostien varrella noin 17 kilometriä Mikkelistä pohjoiseen, jo Juvan puolella, on paikka nimeltä Särkämäinen, jota ei kannata ohittaa. Sen lisäksi, että vaarallinen tieosuus vaatii taukoja, vaatimaton ja sekavilla mainoskylteillä koristeltu kioski kätkee sisäänsä muikunsyöjän Mekan.

Ensimmäisenä sisään kahvilaan päästyään kohtaa kaikenlaisia leivonnaisia notkuvan pöydän. Varsinainen ihastuksen huudahdus pääsee kalavitriinin äärellä. Kauniisti riviin asetellut kultakylkiset savumuikut ovat paikan suosikkituote. Lisäksi myynnissä on muita kalatuotteita, kukkoja ja piiraita.

Palvelua ei voi kehua savolaisen lupsakkaaksi, vähäsanainen kahvilamyyjä latoo tuotteet tiskiin nopeasti ja turhia hymyilemättä. Tuotteiden laatu saa unohtamaan yrmeän palvelun.  Harkitessaan seuraavaa ostoskäyntiä tietää saavansa paikkakunnan parhaita kalatuotteita eikä enää odotakaan mitään lepertelyä.

Odottelimme kesävieraita, ja ruokatarjoilun ideoiminen tuntui ylivoimaiselta. Onnistuimme kehittämään varsinaisen lähiruokamenuun, jonka kaukaisemmat tuotteet tulivat Jalasjärveltä Juustoportin mozzarellan muodossa, sitä käytimme tomaattisalaatissa. Muuten ruokana oli paikallisia uusia Sikli-perunoita, kanttarellimuhennosta, ja Särkämäisestä noudettua kalaa: savumuikkuja, tomaattimuikkuja ja kalakukkoa. Jälkiruokana paikallisen Ramin konditorian sitruunajuustokakkua.

Savumuikut olivat reippaan kokoisia, mukavan mehukkaita ja sopivasti suolattuja, siis erinomaisia. Ainakin yhtä hyviksi jos ei paremmiksi todettiin tomaattimuikut. Uunissa pitkään haudutetut muikut olivat  lempeän makuisia, tomaatti ei syrjäyttänyt kalaa vaan toimi raikkaana ja täyteläisenä kastikkeena.

Kalakukko Matka-Etappiin tulee Savonlinnasta Sirkan Leipomosta. Paikka on oikea, sillä savonlinnalaiset ovat mielestään kehittäneet koko ruokalajin. Nyt saamamme kukko olikin runsaasti täytetty, ja täytteen lihan ja muikun liitto oli tekeytynyt kokonaan uudeksi materiaksi, joka ei ollut kalaa eikä lihaa, vaan jotain ainutlaatuisen hyvää, siis kalakukkoa. Kuoren ja täytteen suhde oli optimaalinen, ja rouheinen ruis kukon pinnassa antoi muhevuutta myös kukon ulkonäköön suutuntuman lisäksi. Vaikka olen elämäni aikana monia kalakukkoja syönyt, tämä oli paras tähän mennessä ja mikä parasta, täydellisen aito.

Särkämäisessä on satsattu tuotteiden makuun ja laatuun toimipaikan ulkoasun ja asiakaspalvelukurssien sijasta. Pieni stailaus ja ystävällisyys eivät maksaisi paljoa ja tekisivät paikassa asioimisesta miellyttävämmän kokemukset. Tuotteet onneksi markkinoivat itseään, ja paikan maine on kiirinyt monien tiellä liikkujien korviin.

Tähdet tämän paikan osalta menevät tärkeimmälle, eli ruoalle.

Mikkelin tähdet Matka-Etapille:

Ruoka ***
Leivonnaiset ***

Pappilan kebabia odotellessa

Kenkäveron pappilan pelastaminen lopulliselta tuholta oli merkittävä kulttuuriteko Mikkelin kaupungilta. Vedenpuhdistamon vieressä rapistunut  arvokas rakennuskokonaisuus oli vandaalien kynsissä ennen kuin se 1990-luvun alussa saatiin taas arvoiseensa käyttöön. Aluksi Martat olivat voimallisemmin toimintaa pyörittämässä, nyt Marttaliiton osuus Kenkäveron ilmeessä ja palvelukokonaisuudessa on pienentynyt. Kenkävero onkin kuin pappila ilman tehtävälleen omistautunutta ruustinnaa, palkolliset tekevät mitä milloinkin haluavat ja osaavat.

Piipahdin Kenkäverossa noutaakseni perheen nuorelle polvelle viemisiksi leipää ja kahvipullat. Matkalla kuulin autoradiosta Sikke Sumarin Kenkäveroon suunnittelemista luomuhampurilaisista. Ruustinnan puutteen paikkaaminen Siken näkemyksillä osoittaa, että jotain on huomattu puuttuvan, ja sitä jotain on lähdetty ennakkoluulottomasti, jopa raja-aitoja kaataen hakemaan. En tyrmää ajatusta, mutta marttojen säästäväisyys ja käden taitojen nimeen vannominen ovat niitä ihanteita, joita mielelläni liittäisiin myös jatkossa Kenkäveroon. Tietty perinteellisyys liittyy pitsipappilan imagoon, siksi italoburgerin ostaminen juuri Kenkäverosta ei ensimmäisenä tule mieleeni. Toisaalta Kenkävero isännöi tänä kesänä festareita jo toistamiseen. Festivaalikansa ei tule ruokaperinnetietoa hankkimaan, mutta arvostaa sekin hyvää ja edullista ruokaa.

v

Kenkäveron leipäpuodissa on myynnissä leipää, pullaa ja kakkuja sekä leipomiseen tarvittavaa tavaraa, myös erilaista lähiruokaa löytyy hyllyistä. Hintataso on korkea, mutta ostokset ovat olleet laadukkaita. Viime kesänä ostin superkalliita muffinsivuokia, mutta en ole katunut ostostani, siksi merkittävän reseptin ne innostivat kehittämään.

Pullatiskistä löytyi ennenkokematon talon erikoisuus, Kenkäveron pulla. Pappilaromantiikkaan  vetoa tuntevana ja jotain pappilaelämästä tietävänä en nyt voi olla miettimättä, voisiko ruustinna tarjota kahvipöydässään tuorejuustolla ja vadelmahillolla täytettyä paperissa paistettua pullaa. Ensinnäkin pappilan ensimmäinen sääntö on, että kaiken pitää olla hyvää, toiseksi kaiken tulee myös näyttää hyvältä. Pullataikina on onnistunutta, sopivan makeaa, sitkoista ja pehmeää. Ei kuivaa eikä rasvaista. Siis hyvää. Pullan ulkonäkö taas ei vastaa kuvittelemiani pappilan ihanteita. Paperi, johon täytteet leviävät ja tarttuvat, on epämääräisen näköinen ja sottaa myös sormet, ja pappilan pöydässä ei nuolla sormia! En myöskään voisi kuvitella edes rikkaimmassa pappilassa syyllistyttävän moiseen täytteiden hölväykseen, tuorejuustoa ja vadelmahilloa saman pullan sisällä. Vähemmälläkin olisi pärjännyt, hyvä pulla hävisi täytteille. Tosin tunnustan, että yritin irrotella vielä paperista siihen valunutta täytettä, niin hunajaisen makealta täyte maistui.

Toivon, että Kenkävero löytää ruoriinsa ruustinnan, joka uskaltaa lähteä viemään Kenkäveron elämää takaisin marttojen viitoittamalle tielle. Perinteet, kädentaidot, säästäväisyys, oman ruoan kasvattaminen, järvikalojen, kasvisten ja sienten monipuolinen käyttö, jotain, jota Kenkäverossa on jo tehty ja jota voidaan paljon kehittää eteenpäin.  Ehkä testaan vielä Siken burgerin, mutta pappilan pizza ja kebab vaihtukoot rieskaan ja rönttöseen.

Mikkelin tähdet kenkäveron leipämyymälälle
Sisustus *
Leivonnaiset**
Palvelu**
Hinta*

Martan baarista ruokaa tai ainakin leivonnaisia

Saveniuksen leipomo on käsite Ristiinan raitilla, sen tuotteita voi ostaa molempien kauppojen leipähyllyistä, sillä on Martan baari, ja myös sisustusputiikki WanhaMartta myy leipomon leivonnaisia. Paikkakunnan juhlat ja kokoukset viedään läpi Saveniuksen leipomon ja pitopalvelun antimilla, Martan baarista saa  annoksia, lounasta ja pizzaa, onpa Mikkelin torillakin Saveniuksen pulla-auto. Tuoreus ja laatu ovat säilyneet, tuotteet ovat säilyttäneet aitoutensa, Saveniuksen pulladynastiaa saamme kiittää, etteivät raakapakasteet ole saaneet sijaa seutukunnan vitriineissä.

Nuoruudessani vanhalla Martalla istui takakarsinassa keskiolutta juomassa karhukopla. Silloin muodissa olivat pyöreäkulmaiset muovisankalasit, joten puuttui vain selästä numerolaput 167-761 jne., jotka  pystyi helposti kuvittelemaan seurueen nähtyään. Nyt seuraava sukupolvi viihtyy kesäisin uuden Martan baarin ankealla terassilla, josta tosin on hieno näkymä Rantapuistoon ja Uikkalaan päin.

Saveniuksen lounas on helppo tapa ratkaista ruokailuongelma työpäivänä tai asiointimatkalla. Ruoka on tasalaatuista, tosin usein aika suolaista, lisäkkeitä on reilusti, ja tarjolla on aina talon leipää ja usein myös kakkua jälkiruoaksi. Mutta ruoka ei jää mieleen, sitä ei kehuskele jälkeenpäin eikä ihastele keittotaidon saavutuksena.

Jos pääsisin rakentamaan uuden linjaston Martan baariin, laittaisin ruoat tarjolle nykyisen ruokakauppaosaston paikalle sivuun kaikkien kulkulinjalta. Likaiset astiat vietäisiin sermin taakse nykyisen jälkiruokapöydän paikalle. Viihtyisän lounasruokalan rakentaminen 1980-luvun pankkisaliin ei ole helppoa, mutta uskolliset asiakkaat ansaitsevat tervetulotoivotukseksi jotain parempaa kuin edellisten syöjien likaiset astiat ja pinon vanhoja lehtiä.

Ruoalle ainut tähti tulee kotiruoan tunnusta ja tasaisesta laadusta, ei ole helppoa vuosikymmenestä toiseen kehittää arkiruokaa aina samoille asiakkaille. Ruokareseptit kävisin kuitenkin uudestaan läpi, miettisin miten vielä parannettaisiin makua ja koostumusta, ja huolehdittaisiin ruokalinjan houkuttelevuudesta. En hetkeäkään epäile, etteikö yrityksestä löytyisi tarvittava osaaminen, on vain mentoroitava  vanhat taidot uudemman henkilökunnan käyttöön. Uuden väen mukanaan tuomien uusien tuulien voi myös antaa puhaltaa astetta vapaammin, ei kuitenkaan niin, että tukirakenteet, aitous, maku ja paikallisuus, järkkyvät.

Saveniuksen ruisleipä ja sekaleipä

Leivonnaisille taas annan loput tähdet, Saveniuksen pullapussia rapistellessaan tietää mitä saa.  Pienenä vinkkinä, jos ei ole leivontatuulella, Saveniukselta kannattaa tilata etukäteen vierastarjoilut. Stressi vähenee huomattavasti, kun tietää pöytään katettavan paikallista hyvää.

Oma suosikkini Saveniuksen leivonnaisista on hilloleivät. Ostan niitä vierasvaraksi, ja ne katoavat kummallisesti, vain sokerimurut suupielissäni viittaavat johonkin luonnolliseen selitykseen. Paikallisen S-ryhmän marketista löytyi keskiviikkoaamuna kymmenen aikaan lämpimiä Saveniuksen leipiä, tuli kiire kotiin ennen kuin ne jäähtyvät. Sekaleipäviipale juustoviipaleella päällystettynä maistuu yhtä muhevalta kuin neljäkymmentä vuotta sitten.

Saveniuksen ruoka on kotiruoan tuntuista, mutta muu ruokailuun kuuluva ilo  ja myös kunnianhimo on Martan baarista kadonnut. Tilannetta parantavat huomattavasti leivonnaiset, jotka pärjäävät kilpailussa muiden tasokkaiden leipomoiden tuotteiden kanssa ja usein ovat myös parempia ja perinteisempiä.

Mikkelin tähdet Martan baarille

Leivonnaiset ***
Ruoka *
Palvelu **
Siisteys *
Sisustus

Edit 2.7.2016
Martan baarissa käynti tänä keväänä tuotti mukavan yllätyksen. Likaiset tiskit ja vanhat lehdet oli raivattu sisääntulon edestä pois, ruoka oli edellistä kertaa maukkaampaa ja taso oli kauttaaltaan noussut. Seuraavalla kerralla uusi arviointi tulossa!

Täydellisen tavoittelua Bistro Vileessä

Ravintola Holvi on ollut monelle Mikkelin seudulla syövälle erityisten muistojen paikka. Kahdeksankymmenluvun nousukaudella Holvin poronfile oli ainutlaatuisen pehmeää, näin jälkeenpäin ajatellen ehkä myös säteilevää.

Nykyisin Holvin tilalla on Bistro Vilee. Nimi Holvi tuli paikan luonteesta, ravintola sijaitsee Mikkelin teatterin kivijalassa. Paikan ruokalistakaappi on näyttävä, mutta liput ja laput lasin takana eivät lupaa liikoja. Voisikohan joku ammatti-ihminen tehdä kauniin ruokalistan kaappiin? Sisustus on yksinkertainen ja hyödyntää heikosti tiiliseinien luomaa tunnelmaa, siinäkin olisi vielä kehittämisen varaa.

Vilee taas ehti kerätä mainetta toisessa paikassa ennen muuttoa nykyiselle paikalle. Päätyminen teatterin kainaloon on ollut kaikin puolin onnellinen tarina. Holvia ei joudu kaipaamaan muuten kuin nimen vuoksi, niin kunniakkaasti ruokapuoli hoituu Vilee Bistrossa.

Lähdimme syömään hyvin vuosipäivän kunniaksi tiistailounaalle heinäkuussa. Mikkelin kesätapahtumat olivat täydessä vauhdissa ja Vilee pullisteli väkeä. Olisi kannattanut varata pöytä, vaikka emme joutuneetkaan kauaa odottamaan.

 

Lounaana alkuruokana oli kesäkeittoa, pääruokana possunkylkeä ja  jälkiruoaksi pannukakkua vaniljavaahdon ja marjojen kanssa. Sain joustavasti vaihdettua listalta savustetun siian possun tilalle. Vileen ruoka on huolella valmistettua ja yksinkertaisesti kaunista. Parasta kaikesta on, että kesäkeitto on kuin minkä tahansa huippuravintolan annos, mutta se maistuu kesäkeitolta. Samoin pannukakku on pieni pehmeä kakkunen jälkiruokakulhon pohjalta, ja se maistuu pannukakulta.

Pääruokana oleva possu oli ainutlaatuisen suussa sulavaa, melkein lusikalla syötävää, ja kaikesta näki, että annos oli tehty huolella. Siika ei ollut yhtä huippulaatuista, mutta edelleen hyvää, varhaisvihannekset kevyesti kypsennettyjä ja kauniisti lautaselle aseteltuja. Leivän suhteen Bistro Vilee on omassa luokassaan, tarjolla oli vaaleaa ja ruisleipää sekä gluteenitonta leipää tuoreena omasta leipomosta.

Jälkiruoan odotin olevan erityisen hyvää, niin hartaasti ja pitkään pikkutyttö viereisessä pöydässä kaapi jo aikaa sitten tyhjentynyttä kuppiaan. Paikka on muuten kaikenikäisten suosiossa, keski-ikäisiä seurueita, liikelounastajia, luomuhipstereitä ja lapsiperheitä sekä pariskuntia ja yksinsyöviä, kaikkia löytyi täydestä noin 80-paikkaisesta ravintolasta. Sekä pannukakkuversio että gluteeniton sorbettijälkiruoka olivat suorastaan tähtitaivaallisen makuisia, ja yritin minäkin saada tarkasti jokaikisen gramman annoksestani talteen.

Hinta-laatusuhdetta ovat kaikki kehuneet, ja me yhdymme ylistyskuoroon. Palvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa, mutta koordinaatio ei aina toiminut henkilökunnan kesken, pientä säätöä tarvittaisiin täysiin tähtiin. Kokonaisuudessaan Bistro Vilee on epätavallisen kunnianhimoinen ravintola eikä väsähtämistä ole näkyvissä.

Mikkelin tähdet Bistro Vileelle

Sisustus **

Siisteys***

Ruoka ***

Palvelu **

Hinta ***

Follow my blog with Bloglovin

Tertin kartano

   

Tertin kartano on vuosikymmenten ajan ollut Mikkelin tunnetuimpia herkkupaikkoja ja nähty usein suomalaisten ravintolavertailujen kärkijoukossa. Kartano näyttäytyy näin maalaisen silmissä hienona ja herraskaisena, mielikuvaa vahvistavat parkkipaikan laatuautorivi ja syysmaisemaan sulautuvat fasaaninmetsästäjät, joiden takit ovat joko aitoja Barboureja tai laadukkaita kopioita, villainen ruutuvuori on must.

Vaikutelman ei kuitenkaan pidä antaa harhauttaa, kyseessä ei ole halpahintainen rahakkaiden liikematkustajien kosiskelu, vaan kautta linjan toteutukseen viety asiakkaiden ensiluokkainen palvelu. Siksi rahakkaat herraseurueet ovat ottaneet Tertin omakseen ja myös autonpesusta palaava paikallinen pariskunta tuntee itsensä vip-vieraaksi.

Tertin kartanon kahvilassa tarjotaan lounasta, runsaita voileipiä ja tuoreita leivonnaisia. Kahvilaan voi viedä vanhan tädin nimipäiväkahveille, siellä voi ystävättären kanssa päivittää ihmissuhderintaman kuulumiset, vaatehankinnat, matkasuunnitelmat ja puutarhahuolet, sinne voi sopia liiketapaamisen tai vaikkapa sokkotreffit, jos vielä kalenterissa on tilaa. Yleisilmeeltään kahvila on neutraali, siellä ei tule tunne olevansa kartanon piharakennuksessa, vaikka ympärillä kasvavat yrttimaa ja viljapellot, savolaisuutta ei huomaa, ja ehkä se on tarkoituskin.

Oman vakiheilani vein Tertin kartanoon kahveille palatessamme kaupungista autonpesusta. Kahvilassa olisi ollut tarjolla lounasta tai runsaita voileipiä nälkään, mutta kaipasimme iltapäivän piristeeksi jotain makeaa. Omalle lautaselleni nostin raparperi-marenkitorttua palasen, puoliso joutui reilun suklaakakkupalan houkuttamaksi. Kahvin kaataminen jykevästä kuparipannusta jäi vahvempiranteisen tehtäväksi, hieman arvelutti moinen ratkaisu. Mutta varmaan ystävällinen henkilökunta olisi auttanut, jos itse ei olisi tohtinut sankaan tarttua.

Istuuduimme kahvilan pieneen erkkeriin, toisessa pöydässä istui paikkakunnan silmäätekevä rouva ystävättären kanssa. Ihmettelivät ääneen parkkipaikan pitkää autoriviä, missä ne kaikki ovat? Kartanon alueella on tosiaan lääniä isommallekin ryhmälle, on ravintolarakennus, majoitustilat, herkkumyymälä tallipuoti ja muotiaitta, sekä kahvila, jossa oli väljää muttei tyhjää. Kahvilan tiskillä majoitukseen kirjoittautui keski-ikäinen tyylikäs pariskunta, he saivat tervetuliaisjuoman ja lähtivät iloisina valmistautumaan illan saunareissuun, jota oli tarjottu edellisenä iltana niin yllättävän ystävällisesti, ettei kieltäytyä voinut.

Raparperitorttu ja suklaakakku tekivät kauppansa hiljaisen hymistelyn vallitessa. Molemmat olivat gluteenittomia, siksi ja siitä huolimatta suussa sulavia ja riittävän makeita. Raparperitorttuun olisi voinut jättää hieman enemmän raparperin kirpeyttä, suklaakakkua olisi riittänyt pienempikin palanen. Kahvi maistui tuoreelta ja vakuutti paikan tasosta.

Puodin valikoimassa on monia kartanon ja lähituottajien herkkuja. Päädyin hankkimaan pihamaalleni Tertin ruusun.

Mikkelin tähdet Tertin kartanon kahvilalle

Sisustus **

Siisteys***

Ruoka ***

Palvelu ***